Lampimäen suku ry:n säännöt

16.12.2018

Lampimäen suku ry:n säännöt
1 §
Yhdistyksen nimi on Lampimäen suku r.y. ja kotipaikka Alavus.
2 §
Yhdistyksen tarkoituksena on
    1) toimia yhdyssiteenä vuonna 1698 syntyneen ja vuonna 1778 kuolleen Alavuden     Lampimäen isännän Tuomas Paavonpojan jälkeläisten kesken,
    2) kerätä ja tallettaa suvun jäseniä koskevia asiakirjoja, painotuotteita, valokuvia yms ja
    3) mahdollisuuksien mukaan julkaista suvun vaiheita koskevia tietoja ja kuvauksia.
3 §
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää sukukokouksia ja juhlia sekä harjoittaa tutkimus- ja julkaisutoimintaa.
4 §
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen Tuomas Paavonpoika (Lampimäen) jälkeläinen ja hänen aviopuolisonsa sen jälkeen, kun yhdistys on hänet tehdyn ilmoituksen perusteella jäseneksi hyväksynyt.
Jäsen on velvollinen maksamaan yhdistykselle sukukokouksen määräämän kertakaikkisen liittymis- ja vuosittaisen jäsenmaksun sekä lähettämään sihteerille oma-aloitteisesti tiedot perheessään sattuneista syntymä-, vihkimä- ja kuolintapauksista ym. henkilötiedoista. Jäsenmaksua ei kuitenkaan peritä kunniajäsenilta eikä kunniapuheenjohtajalta. Jos jäsen haluaa erota yhdistyksestä, hänen on siitä kirjallisesti ilmoitettava yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai suullisesti sukukokouksen pöytäkirjaan.
5 §
Yhdistyksen asioita hoitavat hallitus sekä varsinaiset ja ylimääräiset sukukokoukset.
Hallituksen jäsenet, joita on vähintään 4 ja enintään 8, valitaan kukin kuudeksi vuodeksi kerrallaan. Sukukokous valitsee hallituksen jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan..
Hallitus on päätösvaltainen, jos puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ja 2 muuta hallituksen jäsentä on läsnä.
Hallituksen jäsenet eroavat vuoronsa mukaan, ensimmäisessä varsinaisessa sukukokouksessa arvan nojalla vähintään puolet jäsenistä.
6 §
Hallitus huolehtii yhdistyksen tarkoituksen toteuttamisesta, vastaa yhdistyksen omaisuuden kartuttamisesta ja hoidosta, esittää varsinaiselle sukukokoukselle toiminta- ja tilikertomukset kuluneelta toimintavuodelta sekä hyväksyy yhdistykseen pyrkivät uudet jäsenet 10 §:ssä mainituin poikkeuksin ja pitää jäsenluetteloa sekä kutsuu yhdistyksen kokoukset koolle.
7 §
Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain ja ne on jätettävä tilintarkastajille tarkastettaviksi viimeistään seuraavan vuoden helmikuun kuluessa.
Tilintarkastajien lausunto tilien ja yhdistyksen hallinnon tarkastuksesta on jätettävä viimeistään seuraavan maaliskuun kuluessa yhdistyksen hallitukselle.
8 §
Päätökset yhdistyksen sukukokouksissa tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä ellei jäljempänä toisin ole määrätty. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa.
Milloin päätöksen tekoon vaaditaan määräenemmistö, on käsiteltävä asia kokouskutsussa erikseen mainittava.
9 §
Varsinainen sukukokous pidetään joka kolmas vuosi huhti-syyskuun aikana hallituksen määräämässä paikassa.
Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1) valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa,
2) tarkastetaan hallituksen toiminta- ja tilikertomukset kuluneilta vuosilta,
3) esitetään tilintarkastajien lausunnot,
4) päätetään tilinpäätösten vahvistamisesta sekä tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille,
5) määrätään liittymis- ja jäsenmaksujen suuruus,
6) valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle,
7) valitaan hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja hallituksen jäsenistä,
8) valitaan 2 tilintarkastajaa ja heille 2 varamiestä alkanutta ja seuraavaa tilikautta varten ja
9) käsitellään muut hallituksen tai jonkun yhdistyksen jäsenen hallituksen kirjallisesti vähintään 3 viikkoa ennen sukukokousta tekemät ehdotukset.
10 §
Yhdistyksen hallitus voi varsinaiselle sukukokoukselle ehdottaa kutsuttavaksi yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi jonkun tai kunniajäseniksi joitakin suvun jäseniä, jotka toiminnallaan ovat erikoisesti edistäneet yhdistyksen tarkoituksen toteuttamista.
11 §
Sukujuhlia ja ylimääräisiä sukukokouksia yhdistys voi pitää kunnioittaakseen jotakin esivanhempien merkkipäivää tai hallituksen halutessa esittää joitakin tärkeitä asioita sukukokouksen päätettäväksi. Ylimääräinen sukukokous voidaan kutsua koolle myös silloin, kun vähintään 1/10 yhdistyksen jäsentä on sitä hallitukselta kirjallisesti pyytänyt ilmoittamaansa asiaa varten.
12 §
Sukukokous kutsutaan koolle vähintään 2 viikkoa ennen kokousta sanomalehdissä julkaistulla kuulutuksella. Sääntöjen 14 §:n 2 momentissa ja 16 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa kokouskutsu on kuitenkin vähintään 2 viikkoa ennen kokousta lähetettävä kirjallisena jokaiselle jäsenelle jäsenluetteloon merkityllä osoitteella.
Hallituksen kutsuu kokoon puheenjohtajan määräyksestä sihteeri.
13 §
Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jompikumpi yhdessä sihteerin kanssa. Rahastonhoitajalla on kuitenkin oikeus yksin ilman erityistä valtuutusta nostaa yhdistykselle tulevia ja kuuluvia varoja ja tällöin yksin kirjoittaa yhdistyksen nimi.
14 §
Yhdistyksellä on oikeus ottaa vastaan testamentteja ja lahjoituksia, omistaa ja hallita kiinteistöjä sekä kantaa ja vastata oikeuksissa ja virastoissa.
Mikäli kysymyksessä on kiinteistön hankkiminen, luovuttaminen tai kiinnittäminen, ratkaistaan asia joko varsinaisessa tai ylimääräisessä sukukokouksessa, jolloin vaaditaan ehdotuksen hyväksymiseksi, että vähintään kolmeneljäsosaa kokouksessa läsnäolevista jäsenistä sitä kannattaa.
15 §
Ehdotus näiden sääntöjen muuttamisesta käsitellään ja ratkaistaan sukukokouksessa. Äänestettäessä menetellään samoin kuin 14 §:n 2 momentissa on määrätty.
16 §
Kysymys yhdistyksen purkamisesta voidaan ottaa käsiteltäväksi varsinaisessa sukukokouksessa, jolloin äänestettäessä menetellään 14 § 2 momentissa mainitulla tavalla.
Jos ehdotus hyväksytään, yhdistyksen jäljellä olevat varat käytetään arkiston hoitamiseen. Samoin menetellään siinä tapauksessa, että yhdistys lakkautetaan.
Yhdistyksen arkiston yhtenäisenä kokoelmana säilyttämisestä päätetään erikseen viimeisessä yhdistyksen sukukokouksessa.